ETÄNÄ-hanke

ETÄNÄ - Aikuisten perusopetuksen etäopiskelumallin kehittäminen



ETÄNÄ-hanke on jatkoa syksyllä 2011 alkaneelle ETEVÄKSI-hankkeelle. ETÄNÄ-hankke on alkanut ensimmäisen hankkeen rinnalla jo syksyllä 2012 ja se jatkuu vuoden 2014 loppuun.

Oppilaitoksemme on jo pitkään tarjonnut opintoja aikuisten perusopetuksessa. Aikuisten perusopintojen kautta voi suorittaa peruskoulun päättötodistuksen tai korottaa päättötodistuksen arvosanoja. Opiskelu voi olla kokonaan lähiopetusta, monimuoto-opetusta tai täysin itsenäistä opiskelua.

Täysin itsenäinen opiskelu aikuistne perusopetuksessa osoittautui kuitenkin todella haastavaksi. Sille oli kuitenkin valtava tarve. Tähän ongelmaan perustettiin ETEVÄKSI-hanke. Siinä kehitettiin ohjattua etäopiskelumallia ja luotiin aikuisten perusopetuksen aineisiin verkkokursseja. Yhteistyötahoina ovat olleet esimerkiksi työpajat ja Etsivä-nuorisotyö. Käytännössä malli tarkoittaa sitä, että opiskelija suorittaa aikuisten perusopintoja itsenäisinä verkkokursseina, mutta työpajan tai muun yhteistyötahon tukemana. Tuki voi olla esimerkiksi sitä, että opiskelijan työpajatoiminnasta on päivittäin varattu muutama tunti opintojen tekemiseen. Opintojen ohjaus, opetus, materiaalit, ym. tulevat luonnollisesti opistolta, mutta yhteistyötaho on opiskelijan apuna esimerkiksi silloin, kun kynnys kysyä opettajalta neuvoa kasvaa liian suureksi, tai motivaatio opintoihin uhkaa hiipua. Tällöin opiskelija voi yhdessä yhteistyötahon kanssa ottaa oppilaitokseen tai opettajan yhteyttä, eikä jää yksin missään vaiheessa.

ETÄNÄ-hanke jatkaa ETEVÄKSI-hankkeessa aloitettua työtä. Tavoitteena on edelleen jatkaa hyväksi havaitun mallin levittämistä ja vakiinnuttamista. Pääpaino hankkeessa on henkilökohtaisen opinto-ohjauksen kehittäminen, jotta opintoihin sitoutuminen ja niiden suorittaminen tulisi yhä helpommaksi. Tavoitteena on luoda etöopiskeluopas, joka on helposti kaikkien saatavilla, ja kehittää vuorovaikutuksellinen ja vertaistukea tarjoava oppimisympäristö. Lisäksi hanke mahdollistaa opettajien lisäkoulutuksen erilaisiin etäopetuskäytäntöihin sekä erilaisten opiskelijoiden kohtaamiseen.

Hankkeet ovat merkittäviä yhteiskunnallisesti, sillä niiden avulla on mahdollista vähentää peruskouluopintojen kesken jäämisestä aiheutuvaa syrjäytymistä ja tuottaa sitä kautta säästöjä. Vielä suurempi merkitys hankkeiden avulla kehitettävällä mallilla on yksilöllisesti. Useat tarinat siitä, kuinka etäopiskelumallin avulla on peruskoulu saatettu loppuun ja haluttu jatko-opintopaikka on auennut, ovat esimerkkejä hankkeiden merkittävyydestä. Jokainen tällainen menestystarina on arvokas, ja niitä tämän hankkeen avulla toivomme paljon lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti